Elämäntyö

Kauppias

"- kauppa! Siinä minä elän tätä nykyä koko sielullani. Se on viimeinen ajatukseni illalla, se on ensimmäinen aamulla ja yöllä kun herään ja päivällä kun valvon ! En ole koskaan rakastanut mitään maailmassa niin kuin tätä minun kauppaani. Ja nyt olen päättänyt, etten minä anna sen hävitä kuolemanikaan jälkeen - -" kirjoitti kauppias Minna Canth Olga Salolle tammikuussa 1894.

Finlayson oli perustanut Kuopioon Tampereen lankakaupan vuonna 1851. Kahden vuoden kuluttua Gustaf Johnson, Minna Canthin isä, lähetettiin hoitamaan liikettä, jonka hän lunasti itselleen vuonna 1865. Isän kuoltua vuonna 1877 liikettä hoitivat Minna Canthin äiti, veli ja jonkin aikaa myös sisar. Jäätyään leskeksi syksyllä 1879 Minna Canth päätti muuttaa Kuopioon ja ryhtyä hoitamaan kauppaa.

Kesäkuussa 1881 Tampereen Lankakauppa siirtyi Minna Canthin hallintaan hänen saatuaan luvan "harjoittaa liiketointa omissa nimissään". Leskenä hänen oli mahdollista saada elinkeinolupa. Kauppa oli edelleen Tampereen lankakauppa, mutta kuopiolaiset ryhtyivät nimittämääm sitä Canthiksi, savolaisittain Kantiksi.

Puodissa myytiin lankoja, kankaita ja niin sanottua lyhyttavaraa. Tiskillä oli myös kuopiolaisia sanomalehtiä, ja "teatteribiljettejä"” oli myynnissä, ainakin silloin, kun Suomalainen Teatteri vieraili Kuopiossa. Veli Gustaf hoiti isän vuonna 1865 perustamaa yläpuotia, sekatavara- ja viinikauppaa. Nekin joutuivat vähitellen Minna Canthin haltuun, sekatavarapuoti vuonna 1884 ja viinipuoti veljen kuoltua 1894, jolloin se lopetettiin.

Minna Canth oli jo lapsena kiinnostunut kaupanteosta. Pienenä hän teki kauppaa isän puodissa seisoen lankapaaleilla, kun pituus ei vielä yltänyt tiskin korkeudelle. Myöhemmin, vaikka hänellä omassa kaupassaan oli apulaisia, hän halusi pitää kaupankäyntiin tuntuman, hoiti tilaukset, tarkisti laskut ja istui joskus puodissa vain kuuntelemassa savolaisten puheenpartta.

"Lankapuodissa hän sitten mittaili noita 'sinivaltoja' , pumpulikankaita, joista kansannaiset siihen aikaan tekivät löysät, suoraselkäiset röijynsä ja rypytetyt hameensa tai punnitsi 'lyyssilankoja' tai 'verkkorihmoja', koko ajan ystävällisesti puhutellen ostajia, suurella myötätunnolla tiedustellen heidän olojansa, samalla kuin hän huomioi heidän mielipiteitään ja kieltänsä. Täällä hän lisäksi tapasi kaupungin rouvia, jotka myös ahkerasti kävivät lankapuodissa, varsinkin siitä lähtien, kun rouva Canth oli ruvennut varustamaan puotinsa ulkomaisilla kankailla ja koreuksilla. Muuten hän ei enää minun kouluaikanani itse ollut puodissa myymässä muulloin kuin aamiaisaikana. Liike oli siksi suuri, että sen kirjanpito, tilausten hoito ja muu järjestely antoivat yllin kyllin työtä omistajalleen. Ainoastaan markkinapäivinä, jolloin maalaisten ryntäys lankapuotiin oli tavattoman suuri, oli kaikki voimat lähetettävä tuleen. Silloin hän seisoi itse suurimman osan päivästä puodissa ja komensi myös vanhimmat tyttärensä sinne. Kun me tytöt sitten iltapäivätunneiksi lähdimme kouluun, jäi hän kirjoittamaan, ellei hän mennyt kauppamatkustajia, 'ruuviherroja' tapaamaan tai ehkä tavaroita hinnoittelemaan. Ja nyt alettiin hänelle kantaa keittiöstä tarjottimella eli 'rikulla' kahvia kuppi toisensa jälkeen", kertoo koulutyttönä Kanttilassa asunut Hanna Asp muistelmissaan.

      
Lankakauppa sisältä ja ulkoa 1900-luvun alkukymmenenä